Erikoisosaamisemme
Valttimme

Valmistamme valaisimia ja sähkökeskuksia laivateollisuuden tekniset vaatimukset huomioon ottaen. Valmistamme myös valaisimia märkä- ja kosteisiin tiloihin, teollisuus- ja maataloustiloihin sekä muihin tiloihin, joissa käytännön tai koristeellisista syistä on tarvetta erikoisvalaisimille.

Toimitamme tarvitsemanne valaisimet ja keskukset oikeaan paikkaan oikeaan aikaan testattuina ja toimiviksi todettuina kilpailukykyiseen hintaan.

Lue yrityksen historiasta.

Meillä on yli 35 vuoden kokemus valaisin- ja sähkökeskusten tuotannossa. Teemme jatkuvasti työtä kehittääksemme ja parantaaksemme tuotannomme valmiustasoa vastaamaan nykyajan vaatimuksiin. Teemme tiiviisti yhteistyötä MirTer Oy:n emoyhtiön Aaltek Oy kanssa, joka on elektroniikan sopimusvalmistaja (liikevaihto vuonna 2013: 1,8Meur). Kestävä kehitys ja kustannustehokkaat kokonaisratkaisut toteutetaan kaikissa tuotannon vaiheissa molemmissa tehtaissa, jonka ansiosta voimme tarjota parhaat vaihtoehdot asiakkaidemme tarpeisiin. Tehtaat sijaitsevat lounais-suomessa hyvien yhteyksien varrella. Uskomme, että nämä kaikki ovat lisäarvoja, jotka asiakkaamme arvostavat.

Vuonna 2012, Mirter Oy:n (entinen Vake Oy) liikevaihto oli 1,6Meur. Olemme mm. toimittaneet yli 5000 valaisimia ja yli 2800 sähkökeskuksia Oasis risteilijöille.

Suurin osa meidän asiakkaista ovat olleet tukkukauppiaat ja sähköurakoitsijat ja suuri osa liiketoiminnasta on omistettu meriteollisuudelle.

MirTer Oy:n liikevaihto diagrammina
MirTer Oy:n asiakkaat diagrammina
2013
Säkylän Aaltek Oy perusti tytäryhtiö MirTer Oy:n syyskuussa jatkamaan Vake Oy:n toimintaa.
2005
Keskusosasto palasi Vake Oy:n yhteyteen vuoden alusta liiketoimintakaupalla.
2003
Junan ovilehtien valmistus alihankintana alkoivat.
2000
Keskusosasto (sähkökeskusten valmistaminen) eriytettiin omaksi yhtiökseen.
1996
Yrityksen pääasiakkaita ovat olleet alusta alkaen tukkuliikkeet ja sähköurakoitsijat ja nyt myös telakat tulivat hyttitehtaan myötä asiakkaiksi. Samaan aikaan alkoi tulla asiakkaaksi myös kalustevalmistajia.
1994
Oltuaan suljettuna noin 3 vuotta, syyskuussa toiminta aloitettiin uudelleen Vake Oy:n nimellä.
1991-1994
Vuosina 1991-1994 tehdas oli suljettuna.
1983
Tehtaalla alettiin valmistaa myös sähkökeskuksia.
1978
Tehdas syntyi Huittisissa, kun rakennusliike Lampola rakennutti tehtaan ja alkoi valmistaa teknisiä valaisimia.

Takaisin